Saalbach 2003

SAALBACH 16.2-23.2.2003.

SEURAN PERINTEINEN ALPPIMATKA SUORITETTIIN TÄLLÄ KERTAA ALPPIEN KUULUISAAN AFTERSKI MEKKAAN SAALBACHIIN. LUNTA OLI VIELÄ PALJON JA AURINKO PAISTOI KOKO VIIKON TÄYSIN PILVETTÖMÄLTÄ TAIVAALTA. VOI, VOI, SEHÄN RUSKETTAA ! MUKANA OLIVAT: KIMI, STÅBE, MATTI, KARI, KALLE, MIKKO, LASSE, HEIKKI, HANA JA TUPOLEV. KAIKKI SEURAN JÄSENIÄ.

VIIKKO SUJUI RATTOISASTI: SUKSI LUISTI, RUOKA MAISTUI KELTAISESSA TALOSSA, SAMOIN OLUT. POJAT PITIVÄT OMAN AFTERSKIINSÄ HOTELLIN PARVEKKEELLA. MONOTANSSIT SUJUIVAT VAUHDIKKAASTI TANSSIEN TUOLEILLA JA PÖYDILLÄ HINTERHAGALMISSA. SUOSITUIN KAPPALE OLI ST ANTON AUS TIROL.

SUNNUNTAINA OLI TAAS LÄHDÖN AIKA JA SEURAN JÄSENET KATSELIVAT
HAIKEINA BUSSIN IKKUNASTA ALPPIEN JÄÄMISTÄ TAAKSE.
MUTTA, KUITENKIN, ENSI VUONNA TAAS UUDELEEN VUORILLE.

STÅBE, SEURAN PUHEENJOHTAJA